Lantionpohjan toimintahäiriöt

Lantionpohjan toimintahäiriöt ovat yleisempiä kuin usein tiedetään, sillä niihin liittyy paljon häpeää ja aiheen puheeksi ottaminen voi tuntua vaikealta. Arvioidaan, että jopa 30–40 prosenttia naisista kärsii jonkinasteisesta virtsankarkailusta. Synnyttäneillä naisilla lantionpohjan ongelmat ovat erityisen yleisiä, mutta ne koskettavat myös miehiä, erityisesti eturauhasleikkauksen jälkeen, sekä ikääntyneitä.

Lantionpohjan toimintahäiriöt kattavat useita tiloja: ponnistusvirtsankarkailu (virtsaa karkaa yskiessä, nauraessa tai hyppiessä), pakkovirtsankarkailu (äkillinen, hallitsematon virtsaamishalu), laskeumaviat (kohtu, virtsarakko tai peräsuoli laskeutuvat alas lantionpohjasta), lantionpohjan kipuoireyhtymä ja ulosteen pidätyskyvyttömyys. Oireet voivat vaikuttaa merkittävästi elämänlaatuun, sosiaaliseen elämään ja liikuntaharrastuksiin.

Lantionpohjan toimintahäiriöiden syitä ovat synnytys, erityisesti instrumenttiavusteinen synnytys tai suurikokoinen vauva, hormonaaliset muutokset vaihdevuosissa, ylipaino, krooninen ummetus ja toistuva vatsaontelopaineen kohoaminen. Miehillä eturauhasleikkaus on tärkein riskitekijä. Perinnöllisyydellä ja sidekudoksen ominaisuuksilla on myös rooli.

Diagnoosi perustuu gynekologin tai urologin tekemään tutkimukseen, johon kuuluvat sisäinen tutkimus, virtsankarkailun provokaatiotestit ja tarvittaessa urodynaminen tutkimus, joka mittaa virtsarakon toimintaa. Lantionpohjan fysioterapeutti tekee toiminnallisen arvion lantionpohjan lihasten toiminnasta.

Konservatiivinen hoito on ensilinjan lähestymistapa: lantionpohjan lihasharjoittelu on tieteellisesti tehokkain hoito lievässä ja kohtalaisessa ponnistusvirtsankarkailussa. Oikein opastettu lantionpohjan fysioterapia on tehokkaampaa kuin monet lääkehoidot. Pakkovirtsankarkailussa käytetään rakkoharjoittelua ja lääkehoitoa. Laskeumavioissa kirurginen hoito on vaihtoehto, kun konservatiivinen hoito ei riitä.

Lantionpohjan toimintahäiriöistä ei pidä kärsiä hiljaa. Hoito on tehokasta ja usein ei tarvita leikkausta. Ammattilaisen arvioon kannattaa hakeutua, kun oireet alkavat rajoittaa liikuntaa, sosiaalista elämää tai nukkumista.