Parkinsonin tauti

Parkinsonin tauti on etenevä hermostosairaus, jossa aivojen mustatumakkeen dopamiinia tuottavat hermosolut tuhoutuvat hitaasti. Se on toiseksi yleisin etenevä neurologinen sairaus Alzheimerin taudin jälkeen. Suomessa Parkinsonin tautia sairastaa noin 14 000–18 000 henkilöä. Sairaus alkaa tyypillisimmin 60 ikävuoden jälkeen, joskin nuorempia sairastujia esiintyy.

Tyypilliset motoriset oireet ovat lepovärina (käsien tai jalkojen tärinä levossa), lihasjäykkyys, liikkeiden hidastuminen ja tasapainon heikkeneminen. Käyntiaskel lyhenee ja kädet lakkaavat heilumasta kävelyn aikana. Ei-motoriset oireet ovat usein yhtä haittaavia: ummetus, unihäiriöt, masennus, hajuaistin heikkeneminen ja kognitiiviset muutokset voivat edeltää motorisia oireita vuosilla.

Parkinsonin tauti johtuu dopamiinijärjestelmän häiriöstä, jonka tarkkaa syytä ei tunneta. Ikä on suurin riskitekijä. Ympäristötekijöillä, kuten torjunta-ainealtistuksella, voi olla rooli. Tietyillä geenimuutoksilla on yhteys taudin puhkeamiseen, erityisesti nuoruusiän Parkinsonissa.

Diagnoosi on kliininen: neurologi arvioi motoriset oireet ja poissulkee muut vapinan ja liikehäiriön syyt. Aivojen DaTSCAN-isotooppikuvaus voi tukea diagnoosia. Varhaisdiagnoosia on vaikea tehdä, sillä oireet kehittyvät hitaasti.

Lääkehoito on Parkinsonin taudin hoidon kulmakivi: levodopa on tehokkaimpaan oireenmukainen lääke ja siinä pysytään usein pitkään. Muita lääkevaihtoehtoja ovat dopamiiniagonistit ja MAO-B-estäjät. Pitkälle edenneessä taudissa voidaan harkita syvän aivojen stimulaatiota (DBS), joka on tehokas toiminnallinen leikkaushoito.

Neurologinen fysioterapia on lääkehoidon ohella keskeinen hoitomuoto: se ylläpitää liikkumiskykyä, tasapainoa ja ennaltaehkäisee kaatumisia. Voimaharjoittelu, tanssi ja erityisesti taiji on todettu hyödyllisiksi. Puheterapia auttaa äänen ja nielemisen ongelmissa. Ammattilaisen arvio on tärkeää jo sairauden alkuvaiheessa, jotta hoito voidaan räätälöidä yksilöllisesti.